Kameran takana
Elina Greus
Hei! Olen valokuvaukseen itseoppinut lukiotaustainen vielä tytöksi itseni mieltävä Elina Muhokselta.
Valokuvaus on aina kiinnostanut minua ja olen innokas oppimaan lisää. Aloitin elämäni ikuistamisen kuviin saadessani ensimmäisen älypuhelimeni 10-vuotiaana. Siitä jatkettiin hiljalleen digikameran ja muutaman järjestelmäkameran kautta nykyiseen pisteeseen!
Olen kuvannut ratsastustunteja, valmennuksia ja kisoja! Lisäksi kerään koko ajan kokemusta erilaisista potrettikuvauksista. Olen nopea ja hetkessä elävä kuvaaja, joten saan lyhyistäkin hetkistä ikuistettua kauniita kuvia. Tämä taito on myös hyödyksi energisempien eläinyksilöiden parissa! Tahdon tilanteen olevan eläinkuvauksissa eläimelle mahdollisimman mieluinen eli jos tympäsee seisoskella hyttysten seassa, teen tilanteesta nopealla kuvauskyvylläni eläimelle mieluisemman.
Vahvuuksiini kuuluu myös se, että näen mielessäni valmiita lopputuloksia, joten kuvaamaan on mukava lähteä mukanaan jo kasoittain ideoita.
Hevoskuvausten lisäksi olen kuvannut kaneja, koiria, ihmisiä ja erilaisia tilaisuuksia, kuten häitä ja hautajaisia.
